Maaliskuu: Muutos, kasvun edellytys

posted in: Kuukausikirje | 0

Muutos, kasvun edellytys

Kristittyinä ajattelemme kuinka voisimme muuttaa maailmaa ympärillämme paremmaksi. Silti emme valitettavasti ole läheskään aina valmiita itse muuttumaan tai tekemään parannusta. Jumala on kuitenkin kiinnostunut ennen kaikkea juuri meidän elämästämme!

”Älkää mukautuko tämän maailmanajan menoon, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, jotta voisitte tutkia, mikä on hyvää, Hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room. 12:2)

Jumala rakastaa meitä ja haluaa meidän uudistavan ajatteluamme. Vain ajattelemalla ja toimimalla toisin voimme nähdä muutoksen. Raamattu ilmoittaa meille selkeästi, että ajattelumme ohjaa tekojamme ja siten myös koko elämäämme. Siksi meillä tulisi olla ”se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli” (Fil.2:5).

Herra rakentaa vahvaa seurakuntaa sinun kauttasi! Seurakunnassa voimme nähdä henkilökohtaisen muutoksen ja myös sen mukanaan tuoman kasvun ja siunauksen.

Olet aina sydämellisesti tervetullut Elämän Sana seurakuntaan. Astu rohkeasti eteenpäin meidän kanssamme ja näe lupausten toteutuvan elämässäsi!

Kristuksen rakkaudella,
Sami ja Tiina Hartikainen